tiistai 3. kesäkuuta 2014

sadetta + bokeheita and happy b-day Annika


Onnea Annikalle づ ̄ ³ ̄)づ ! kaksi postausta perätysten ja niiden molempien otsikoissa toivotan jollekin onnea hmm tästähän voisi ihan tulla tapa (¬‿¬) 


IMG_8766



Tää postaus on nyt tällainen sekava (niin kuin kaikki postaukset ennen jotain conia aina on olleet..xD) Kuvatarinaa pystyn jatkamaan vasta sitten kun oon tullut Annikalta eli tässä kesäkuun keskivaiheessa, anteeksi että tähän tuli nyt tällainen iso tauko tarinan suhteen (;△;)

Mutta seuraavassa tarinan osassa Michelle pääsee esille, omana ihastuttavana itsenään (; ainiin kuten huomaatte oon muokannut hieman blogini ulkoasua, toivottavasti siis pidätte ! Banneri enää puuttuu.

En ole muuten kuvannut Ozia yli kuukauteen...⊙︿⊙ Een tiedä, johtuu varmaan siitä että Izzy sekä Oz, kumpikaan ei ole innostuttanut kuvaamaan mua. Nyt sitten päätin että tähän postaukseen tungen Izzystä ja Ozista kuvia niin paljon kun jaksan ! (eli vähän..) Mutta tossa olisi nyt Ozista adjektiivikuva~ ja kai te kaikki vielä neiti hallusinaation muistatte ? Tämän neidin kohtalo muuten tulee selviämään seuraavissa osissa 8'3


IMG_8517



page



IMG_8465



IMG_8482






Sitten tänä aamuna otettuihin kuviin~ 



IMG_8532



IMG_8544



IMG_8554



IMG_8589






IMG_8611





IMG_8592




IMG_8628




IMG_8640



IMG_8671



IMG_8724




IMG_8758



IMG_8762



Oon muuten sitten ottamassa Desuun aka Annikalle mukaan Yuun, Miin ja Scarletin girlpowerrr En tiedä että miten oikein kuljettelen noita mukanani Desussa, mutta jos teillä on ehdotuksia sille, että kenet otan perjantaina, kenet lauantaina ja kenet sunnuntaina niin sanokaa >3< ! 


Loppuun Yukarista muutama kuva lisää vielä, neiti sai nimittäin uuden obitsun M- kokoa hehehe sekä ripset ^ - ^


IMG_8792



IMG_8819
*-* rakastann


Mutta hyvää kesää teille kaikille ! (◡‿◡✿) Seuraava postaus tulee sitten olemaan mun pienestä matkastani Lahteen ja kaikki te olette tervetulleita moikkaamaan mua Desussa ;D


11 kommenttia:

  1. Voi kun on Oz ja Izzy niin suloisia ♥
    Ja Ykarikin on nyt varmaan oikein iloinen uudesta obitsustaan (HEHE!) :3

    rakkaudestanukkeihin.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Todella suloisia ja kauniita kuvia (ja nukkeja) :3 Taitava olet kyllä kuvaamaan!

    • http://littledollsland.blogspot.fi/ •

    VastaaPoista
  3. ... voihan pullapitko
    Okei nyt mua alkaa kaduttaa etten tullu Desuconii ; -- ;
    Täällä mä kökin jossain Mäntyharjussa, kun muut on lahessa, johon on vaan 80km ; _____________ ;
    MUTTA en valita enenpää toistaiseksi n u n ++ pitäkää hauskaa ja kuvatkaa paljon (;

    Oz ... olet liian komea ja ihana ja suloinen ja en ihmettele jos naisilta tipahtaa jalat alta sut nähdessään ;3
    Eka kuva on varmaan ihanin, koska Oz näyttää niin komealta ja kuin odottaisi jotain (jonka sitten shootin päätteessä sai hihi ♥) :3

    Sitten Izy ; 3 ;
    Taas kerran söpöys kuolema sun nukeistas > u <
    Izzy on myös tajuttoman komee (tää herras puolisten kehuminen on vaikeaa kun meinaa lipsahtaa kokoajan tekstiin jotain kaunis tai jotai x3) & Izzyn ja Tewin yhteiskuvat ovat tajuttoman ihania ja kauniita ja kaikkea muuta ihanaa *3*



    VastaaPoista
  4. OOH ! Oz kuvia *3* Tuo mustavalkoinen kuva Ozista, ah niin täydellinen. Jotenkin herran katse on aivan liian ihana. Sitten tuo adjektiivikuva, komea Oz tappaa komeudellaan *Q* Muutenkin koko adjektiivikuva idea on hyvä, niitä on tosi mukava lukea ^3^

    Pakkohan mun on mainita myös jotain noista Izzy ja Tewi kuvista. Voi että, sulan niiden kuvien söpöydelle, laadulle ja muokkauksille ; 3 ; Liian suloinen pari hih! Kukkapää Tewi on myös niin nätti. Mitenköhän nyt vasta huomasin Tewin peruukin pituuden? :'D Ihanan pitkä! + Yuun uudet ripset on taivaalliset ♥

    ps. Oz olet komistus *u*

    VastaaPoista
  5. No aww toi otsikko ;3; Äwäw kiitos vielä kerran ihan hirmuisesti synttärionnitteluista veliseni, oot saanu mut hymyilemään mooonta kertaa tänään, vaikken yleensä hymyile synttäreinä koska IKÄKRIISI D8 Mutta siis kiitos tästä hirmu söpöstä ja pirteästä postauksesta, ihanaa kun teit Izzystä ja Tewistä shootin ja aaaaah Oz-kuviakin omnom <33 Tää postaus sisälsi kaikkea superihanaa, kiitos siis siitä! n3n

    Jes, vihdoin adjektiivikuva Ozista! Kaikki adjektiivit sopi kyllä hyvin Oziin (ei tietenkään yhtä hyvin kuin siinä mun versiossa mutta hmmh 8) ...), ja voi herranpieksut kun Oz näyttää hottikselta noilla housuilla ja kaulahuivi kaulassaan! *o* <3<3 Senkin ylikomea miehen köriläs. (づ ̄ ³ ̄)づ Rakastan varsinkin tota kuvaa, jossa Oz ja hallusinaatio-Scarlet istuskelevat kiinni toisissaan, koska sen kuvan tunnelma on niin romanttinen ja hellyyttävä aah 8''33 (+ siinä kuvassa on liian upeat muokkaukset oh god) Aivan ihania kuvia oot kyllä Oz-herrasta ottanu, en voi koskaan kylliksi ihailla tuon (Annikan husbandin) komeutta (╯3╰)

    TEWI JA IZZY SAMOISSA KUVISSA oh my sweet tsiisus omnom *3* Aivan I~H~A~N~A shootti kerta kaikkiaan, ehkä maailman hellyyttävin ikinä <3 Tewin kampaus ja hiuspanta on tosi suloiset ja jälleen kerran niin tewimäiset >3< Rakastan yli kaiken noita kuvia, joissa sen hiukset laskeutuu vesiputousmaisesti alas, kuten esim. viidennessä ja kahdeksannessa kuvassa. Ihania myös nuo kukkaset, joita Tewi kantaa mukanaan ja joita on sen hiuksissa <3 Liian kaunista, mun silmät kuolee kohta täydellisyyden ylikuormitukseen ääää q u q Ja sä varmaan osasitkin arvata, että lensin heti bokeh-taivaaseen noita kuvia katsellessa, koska noiden kuvien bokehit on liian täydellisiä *o* Bokehit on kyllä ihan parhaita! Onneksi säkin oot huomannut sen 8)

    Oikeasti, en oo vieläkään päässy yli noiden Tewin ja Izayan yhteiskuvien suloisuudesta ´3` ♥ Ne katsovat toisiaan niin lutuisesti että ääää en kestä. Kolmannessa kuvassa Izaya pitää Tewiä ihanasti kainalossaan, ja Tewin katsoo Izzyä maailman söpöimmällä ilmeellä ikinä. Senkin mestarikuvaaja, miten voit ottaa noin ihania kuvia aina? q w q

    Toka Izaya-kuva on muuten tosi taiteellinen ja tyylikäs, rakastan sen kuvakulmaa ja Izzyn coolia asentoa *-* Noi uudet housut näyttää tosi hyvältä Izzyllä, varsinkin kun oot kääriny niiden lahkeet! Waaw miten Izaya voikin olla noin ihanaaa <3 *fangirl-kohtaus* Vielä erityiskunniamaininta noiden Tewi x Izaya -kuvien muokkauksista, nimittäin nekin oli aivan upeat! >u<

    Ooi, ja vielä kirsikkana kakun päällä kuvia Yuusta!! <3 Oh neitihän näyttää oikein hyvältä uusissa ripsissään, ja toivottavasti otat vielä kuvan, jossa näkyy neidin uusi obitsukokokin paremmin ;) *pervo dexter-katse* Noissa vikoissa kuvissa on ihana rauhallinen tunnelma, ja Yukari näyttää selvästi nauttivan kesästä >3< Ihania kuvia nekin siis!

    Wihii Desucooon <3 Ja huomenna me jo nähdäänkin, jes! (tuli muuten mieleen että pitäis varmaan siivota tätä mun läävää 8'D) Mutta tää oli tosiaan oikea piristyspostaus, ihanaa kun teit tän mun synttäripäivänä! ,3,
    Eipä mulla sitten muuta, paitsi että noh nähdään huomenna! x)
    (musta jotenkin tuntuu että tästä tuli erityisen sekava kommentti eh)

    VastaaPoista
  6. Olipa ihana postaus! Ihan yli ihania kuvia! ♡♡

    http://pradodeflores.blogspot.fi

    VastaaPoista
  7. ui Onnea annikaiseni minunkin puolesta~
    I ulkoasu on aivna mahtava :3 tykkään kovasti~ tämä on jotenkin niin hyvin kesäinen ja blogillesi ominainen n___n uutta banneria odotellessa~ (vaikka vanhassa ei mitään vikaa olekkaan)
    II Oz. Ihana herranen, ja olen aijemminkin tainut kaulahuivia kehua :D se on liijan hieno~ (oletko itse tehnyt?)
    Entiedä miksi, mutta aina yhdistän herran Ihmemaa Oz:iin (jaa'aa ainakaan nimi ei tähän vaikuta xD)
    III Izaya. voi miten söpöä :3 Tewi on niin lutuinen tuolla mukana ~ ja nuo kuvat missä neidolla on hiuksissaan kukkia, nams ♥
    IV Yukari. uu m-povi 8-))

    VastaaPoista
  8. Mainitaanpas nyt ensimmäisenä musiikista, koska mä rakastan sun postausten musiikkeja. Tällä kertaa se oli ihanan rauhallista ja sopi siten kuviin täydellisesti ♥

    Oih, odotan innolla, minkälaisen kohtalon hallusinaatio on kokenut/kokee! Joten toivottavasti kuvatarinan seuraava osa tulee piakkoin > u < Michellenkin saapumista odotan innolla, koska mua kiinnostaa, minkälainen neiti sitten käytännössä onkaan.

    Jälleen adjektiivikuva, jesjes! Nuo kuvat on kyllä tosi hyvä tapa saada tietää nukeista vähän enemmän (tai ainakin muistuttaa luonteen peruspiirteistä). Tässä Ozin kuvassa oli kyllä kivat adjektiivit, ja sopii herraan (ainakin sen verran mitä tähän asti kuvatarinan perusteella tiedetään). Ite kuvakin on tosi upea, rakastan Ozin ilmettä siinä :O ♥ Muutkin kuvat Ozista on tosi hienoja, varsinkin tuo mustavalonen, jossa ainoastaan herran punaiset silmät näkyy värillisinä. Scarletinkin kanssa herra näyttää oikein ihanalta, ja nuo kaksi tekeekin ihanan parin ♥ Tykkään myös tosta Scarlet x Oz- kuvan muokkauksista.

    Izayan ja Tewin kuvissa ensimmäisenä mun huomion kiinnittää toi ihana bokeh taustalla ♥ (nimim. addiktoitunut bokehiin köh) Ekassa Izzy-kuvassa herran silmät näyttää jostain syystä tosi hienoilta, enkä osaa oikein edes kuvailla, miksi :O Ja kolmas (sekä neljäskin) kuva AWWWWW RAKASTAN SITÄ ♥ Izaya ja Tewi on niin sulosia yhessä, ja molemmissa on tosi kauniit muokkaukset ♥ Kolmannessa molempien vasen silmä näyttää tosi siniseltä, en tiedä ootko muokannut niitä vai heijastaako Tewin peruukki valoa, mutta ne näyttää erityisen kauniilta ö__ö
    Tewi on näyttää jonkinlaiselta suloselta keijukaiselta kun sen hiuksissa on noita kukkia, ja peruukki näyttää niin ihanalta sen ansiosta ;-; (ja muutenkin, toi on upee peruukki). Kaiken lisäks oot muokannu noihin kuviin jonkinlaisia pienenpieniä valopalloja, jotka vaan korostaa Tewin keijukaismaisuutta näissä kuvissa ♥ Noissa vikoissa kuvissa on tosi kivoja yksityiskohtia, kuten edellä mainitut kukat ja sitten tuo lukkokoru.

    Yukari on tosi ihana uusilla ripsillään sekä obitsullaan (vaikka obitsu ei hirveän näkyvää muutosta tuokaan). Yuu näyttää nyt tuuheilla ripsillään edellistäkin ihanemmalta, jos mahdollista ♥
    En osaa sanoa kenet voisit ottaa minäkin päivänä desuun, koska haluun yhtä paljon nähä jokaisen! > n < Noh mutta, toivottavasti törmätään Desussa!

    VastaaPoista
  9. Syntymäpäiväonnittelut tuovat lisää mielenkiintoisuutta otsikkoihin 8) eiku
    heti ensimmäisestä kuvasta lähtien vakuutuin tämän postauksen sisältävän jälleen kerran jotain niin ylilaadukasta, että mieleni tekee hypätä sillalta ja poistaa blogi ja polttaa nuket roviolla
    mit okei ehkä en taida

    Yukarin vaatetus on tuossa ensimmäisessä kuvassa jotain niin suloista, että sydämeni suli ;-; Tuo peruukki punaisten silmien ja täydellisen face-upin kanssa... äääööäöä ja tuo kesäinen taustakin, Yuu sopii hyvin kukkien keskelle n__n ♥

    Adjektiivikuva Ozista !! Ah rakastan Ozia srsly oot kustomoinu sen aivan täydellisesti, herrasi onkin yksi lempitaeistani. Ja tuo kaulahuivi ohmy, mistä oot sen hankkinut? Sopii herralle niin hyvin äöö ; - ;
    Ihanaa, kun kuvasit Oziakin pitkästä aikaa! Sillä ainahan meille lukijoille kelpaa alastonshoo- paidattomat kuvat komeasta pojastasi ;) Rakastan tota kontrastia tossa kahden kuvan kollaasissa, Ozin silmät erottuu ihanasti oikean kuvan ainoana väripilkkuna. Ja kun hallusinaatio vielä käväisee tuomassa kaulahuivin, aaaws ♥

    mutta tästähän vasta ne epämääräiset aaw-ääntelyt vasta alkoivatkin.
    TEWIZAYA.
    Ensimmäiset kuvat Izayasta itsestään on jotain niin äsdfjrknvjknvrejfopjg ää oikeesti Izzy liikasöpö ja SONJA TAPAT MUT VIELÄ NÄILLÄ KUVILLA PAIDATTOMISTA HERROISTASI ♥ _ ♥
    Ja sitten tewizaya kuviin. TAPAT MUT FLUFFILLA ÄÄÄÄÖÄÖÄÖ TEWI JA IZAYA NIIN SÖPÖ PARI OMGOMGMFJKDNGJDSGKJ ♥♥♥
    Tykkään varsinkin tosta kuvasta, missä kyseinen pari katsoo toisiaan silmiin otsat vastakkain, äää liikaihana ♥
    Tewi kuvat oli liika suloisia, rakastan tuota peruukkia! Bokeh näkyi tosi hyvin noissa Tewi kuvissa ja neitisi on ihana kukkaistyttö awwwww

    Ja onnea Yuulle uudesta obitsustaan ja ripsistään (isompi parempi eiku 8) ) ! Harmittaa, kun en pääse tän vuoden Desuun :( harkittiin lippujenn ostamista Yukista, mutta siinä vaiheessa se 27€ ranneke tuntui tosi paljolta enkä tiennyt että saisin kesätöitä = mulla vois ollakin ehkä varaa, mutta eih ei sitten ostettu... mutta tee pitkä ja mukava postaus siitä, rakastan lukea conipostauksia! ♥

    olen pahoillani tästä lyhyestä ja kämäisestä kommentista ;__;

    VastaaPoista
  10. Kiitos teille kaikille ihanille kommentoijille <3 Näitä teidän kommentteja on tosi mukava lukea ja wäwäwä sori yritän saada tänään postauksen valmiiksi ja siksi vastaan tällaisella yhteiskommentilla xd

    K I I T O S kuitenkin kaikille ヽ(;▽;)ノ ♥

    VastaaPoista
  11. äwääwäw upeita kuvia * u * (+ anteeksi myöhäinen kommentti)
    noi adjektiivi kuvat on musta tosi kiva idea! ^ - ^ ja oikeesti toi ozin kaulahuivi on ihana :''3
    ja oooh tewi ja izzy on ihana pari ehhe otat heistä pian pusukuvan jookostakookosta ? oikeesti en oo ikiin kiinnittäny huomioo tohon tewin peruukkiin, se on ihan sairaan pitkä o w o mutta postauksen 9,10,11 kuvat on varmaan mun lempparit ääh oikeesti toikin missä tewi istuu ton "kaiteen" päällä ja sillä on toi kukka kädes ja hiuksissakin noita kukkia ; 3 ; apuuah tapat mun näillä sun kuvillaahah. ja yukarin uudet ripset on ihanat n w n

    VastaaPoista